lauantai 26. huhtikuuta 2014

Buzz Vileda, osa 3.

  Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä pääsi testiin Viledan Active Scrub -hankaussieni. Sienen kaverina käytin mietoa toluliuosta, kun päädyin kuuraamaan jääkaapin pitkän suunnittelurupeaman jälkeen.

  Tämä sieni on suunniteltu hankalalle lialle, puhdistamaan mm. kiinnipalaneen ruuan aterimista, uunipadoista ja pannuista, ja soveltuu mm. teflonille. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole ollut käyttöä kyseisille tarvikkeille, siksi jääkaapin pesu.

Tämä alimmainen taso oli ehdottomasti se kaikkein kamalin, siis hyi yök!

Kaappi sattuu olemaan sen verran vanha, ettei kaikkia värjäytymiä takaseinästä saanut näillä pesuilla, vaatisi erittäin suurella todennäköisyydellä jonkin sortin valkaisuaineen puhdistuakseen... Mutta siisti, ja kiitettävän helposti. :)

Tämän verran sörttäsin lasihyllyille tolua sienen kaveriksi..

Ja puhtaaksi tuli, kiiltää kuin peili! :D
   Sieni on näppärä käyttää ja puhdistaa tehokkaasti, eli voin lämpimästi suositella. Hieman oudolta saattaa alkuksi tuntua käytössä, mikäli on tottunut "lattapintaiseen" hankaussieneen. Nopeasti käsi kuitenkin tottuu, eli ei kannata jättää kokeilematta tätä kapistetta uutuuden vierastuksen vuoksi! :)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Vähän väli"lukemista"

Vihjaisin muistaakseni aiemmin jostakin mystisestä aarteesta... :) Tämä tuli kotiin tuossa ?parisen viikkoa? takaperin, ja ainakin näyttäisi toimivan. Eri asia sitten tietysti kun langat on pujotettu ja alalanka jotenkin taiottu tyrkylle.... :P
  Kuomun alapintaan on "lyöty" leima, jossa lukusarja 18 7 07 (jos en taas muista väärin :D ) ja kamala mietintä, voiko se olla valmistumispäivämäärä? O.o

Iiik, se on kaunis <3





Ps. Koneen löysin huutonetistä ja kustansi hurjat 30 euroa.

Pps. Sählä sopi kaverin noutavan koneen ja sääti sitten kaikennäköistä jännää + kaveri muutti kai 3 kertaa viime kevään jälkeen, eli vuoden verran matkusti noin 45 kilometrin matkaa.... :D

Buzz Buzz Part 2.1

Elikäs, huolimatta siitä että maanantai tuli ja meni, tässä oma testaukseni tuosta teräshankaussienestä. Ja nyt on pakko sanoa, että jäi haavi auki, en ikinä olisi uskonut, että uuniritilän saisi oikeasti puhtaaksi ilman yltiöpäistä hinkkaamista sormet verillä jonkin teräsvillan kanssa - ja vielä ilman pesuainetta!

Tässä siis sieni, pakkaus ja alareunassa esiintyvä -varmaan kaikille tuttu- "palanut" töhkärantu.

Ritilän alareunassa jotain mystisiä "lasittuneita" valumia...

Ja tässäpä pesutulos.. Liekö tuo ritilä ollut noin kiiltävässä kunnossa uutenakaan. :)


  Käyttömukavuus tuolla sienellä on jotain aivan käsittämätöntä, en voi ymmärtää! Luonnollisesti teräksestä kun on kysymys, pinta on karhea, mutta ei revi. Jes! :) Mä niin tykkään, etenkin kun uudenkarhea grilli odottelee kaasupulloaan... ;)


  Ja kuten aiemmin tuli luvattua, kuurasin emaloidun rautapadan ruosteisen pohjankin. Tämän säilytyspaikka on vielä hieman hakusessa, eli pitänyt kovasti majaa meidän "tiskipöydällä". Eli melamiinitasolla lavuaarin vieressä keittiössä ja joku meidän kaksilahkeisista on fiksuna lutrannut sinne vettä ja jättänyt siivoamatta.. :P Lopputulos oli tosiaan tämän näköinen:

Hieman ehkä ruostettakin pinnassa.. :/

  Luonnollisesti tuo pohjahan ei ole aivan tasavärinen, vaan on hieman eläväinen, kuten seuraavasta, kuurauksen jälkeisestä kuvasta voi nähdä.

Tuo valkoinen on tiskirätti jolla pyyhin välillä sutut pois pohjaa hangatessa.



  Loppuviimeksi vielä lähikuva :D

Varmaan kuva puhuu puolestaan?


  Tämä oli tosiaan niin positiivinen yllätys kaikessa tehokkuudessaan ja käyttäjäystävällisyydessään, että meillehän ei enää mitään saippuavilloja tai patapatoja osteta. :)



  Palaan asiaan taas tuonnempana... :)


torstai 17. huhtikuuta 2014

Buzz buzz Part 2.0

 Eli vuorossa tällä kertaa tuo Vileda Power Inox -"teräshankaussieni vaativaan käyttöön". Itse aion testata tuon maanantaina keskittyen mm. uuniritilään (ei sitten tahdo lähteä edes uudenkarheasta uuniritilästä normaalilla karhunkielellä ne sellaiset pienet tummat pilkut, josko tällä?) sekä rautapadan pohjaan, mutta tällä kertaa tuon testipesun teki siis meidän Isäntä.

 
Tässä siis lähtötilanne sienineen.... Yyh...


 Isäntä ei siis teflonpannuihin koske, piste. (Kerran paistoi munia teflonissa 8 vuoden sisällä... :P ) Tähän mennessä tuo pannu on pesty joko hankaussienellä tai sellaisella läpyskällä, joka on sitä pelkkää hankaavaa osaa. Eli vertailupohjaa löytyy. :)

 
Tässä lähikuva pannun kraattereista. :)

 
  Pannun pesuun ei kovinkaan kauaa aikaa mennyt, puhdasta tuli helposti. Liki tarkka lainaus: "Samalla tavalla sen pannun pesi kuin tavallisellaki hankaussienellä. Siis yhtä mukava kädessä vaikka onkin metallinen, mutta putsas kyllä paljon helpommin." Eli miehinen ylistys käyttömukavuudelle ja pesutulokselle. Kritiikkiäkin tuli muodossa: "Kastellaanko tää ennen käyttöä, kun ei täs lue mitään?"
 
 
Tässä yleiskuva puhtaasta pannusta..


  Vastaus on kyllä, kastellaan. :) Kuvat ovat ehkä aavistuksen hassuja, mutta ihan putipuhdas, pinta vain on tuommoinen epätasainen/karhea. Vähän kiiltävämpää sitten ensi testiin.. :D



 Ps. Keraamisen lieden sieni ollut useammankin kerran käytössä tällä välin, ja tykkään, se on oikeasti kätevä! :)

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pikapikaa...

  Iski äsken aate, että pari ompelusta voisi olla hyvää vastapainoa parille edelliselle ja parille seuraavalle tekstille. :)

Ystävän vauvalle puolipotkuhousut, kokoa 56cm. (Mahtuvatkohan saajalle kun ehditään kylään asti?) Ja kohdistus tässä pyllypuolessa on ihan puhdas vahinko. ;)

Toisen hutiosto on toisen aarre! Tämän kuviokankaan bongasin erään FB-ryhmän sivuilta, ja sehän tietysti huusi muuttua mekoksi. :) Pohjalla SK:n (7/10????) paitakaava, josta mm. hihat pois, kaulusta muutettu, helma lisätty ja sivusaumojen linjaa vähän muuteltu... :P

Tämmöiset pistivät silmään Ylöjärvellä piipahtaessa parisen viikkoa sitten! KEVÄT!

  Ihankuin pitäisi opetella lyhentämään kuvatekstejä ja kertomaan varsinaisessa tekstissä vähän tarkemmin..... :D No, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta! 

   Nämä tarttuivat tuolta äkkiseltään haaviin, muutama ompelus ja pari kangasvarastokuvaa tuolla vielä huutelevat, osa jopa kuvaajaa. :)

  Mutta niitä sitten myöhemmin, tämä oli vähän ... tämmöinen ... täytepala :)



Ps. Se mun taannoinen oivallus listaihmisen siivousoperaation avuksi unohtui, mutta nyt kun juolahti mieleen, alan pohtia sitäkin syvällisemmin. :D

Pps. Arvatkaapa muuten paljonko jurppii; mun Pfaffini sanoi sopimuksensa irti, eikä vanhuksessa ole jousto-ompeleita. :/ Pakkasin neidin koteloonsa pöydän alle, pitänee ensi viikolla ihmetellä ajan kanssa tekeekö sekundaa ihan kaiken kanssa vai oliko syynä pul. Toisaalta tuskin ylälangan kiristystä kovin kummoisesti kiinnostaa mitä koneella ommellaan tai ommellaanko mitään...... :D

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Buzz Vileda, osa 1

  Aivan ensimmäiseksi valikoitui testattavaksi Viledan "Active Scrub Glass Ceramic Scourer", eli siis keraamisen lieden puhdistussieni. Ulkomuodoltaan sieni muistuttaa tavallista hankaussientä, mutta toinen puoli on aavistuksen nystyräistä hankaavaa materiaalia ja toinen mikrokuitua, jolla pinta on tarkoitus pyyhkiä kuurauksen jälkeen.



Tässä tuotteen kääre + hankaava pinta.

  Esitteessä mainitaan tuotteen soveltuvan myös indektioliedelle ja varoitetaan sen mahdollisesti vaurioittavan herkkiä pintoja, mutta itse paketista nämä varoitukset, samoin kuin käyttöohjeet puuttuvat. Varoituksissa mainitaan, ettei sovellu kuumalle liedelle ja kehoitetaan huuhtelemaan huolella ettei kiinnijäänyt lika vaurioita liettä.


Tässä vielä kuva mikrokuitupuolelta. Tykkään tuosta sienen muotoilusta kovasti.




 
  Tämä onkin mielestäni ainoa huono puoli tässä kyseisessä tuotteessa. Kuitenkin esitteessä olevissa käyttöohjeissa kehoitetaan varmistamaan ettei liedellä ole kovaa likaa, kuten sokerinmuruja tai vaikkapa hiekkaa kauppakassin pohjasta, koska ne voivat naarmuttaa lieden pintaa. Sieni tulee kastella hyvin ja puristaa kuivaksi. Sitten hangataan lika pois, viimeistellään mikrokuitupuolella ja huuhdellaan + kuivatetaan sieni ilmavasti. Kun huuhtelun jälkeen sienessä on vielä likaa, se on aika heittää pois. Miedot pesuaineet soveltuvat käytettäväksi sienen kanssa, mutta hankaavat tai hiovat aineet eivät.


  Hieman arvelutti alkaa puhdistamaan liettä tällä sienellä, kun pinta tuntui kovin karhealta, vaikka onkin huomattavasti tasaisempi kuin tavallisella hankaussienellä. Kuitenkin, pyyhkäisin ensin lieden nihkeällä liinalla, kastelin sienen ja aloin töihin.

Tällaisia läikkiä oli enemmänkin...


  Sydän jätti lyönnin väliin kun aloitin isoimmasta tahrasta, joka liesitasolta löytyi, kun sieni jätti jälkeensä harmaan, raidallisen pinnan. Olin jo aivan varma, että koko takareuna on pilalla. Vaan ei, ei tosiaankaan. :)

  Kiepautin kiireellä sienen ympäri ja pyyhin kuuraamani kohdan ja kun pinta jäi aavistuksen kosteaksi, kuivasin talouspaperilla. Ja mitä näinkään; täydellisen puhtaan, kauniin kiiltävän, tasaisen pinnan. Ei mitään merkkiä sen enempää liasta kuin naarmuistakaan.

  Kuurasin koko tason loppuun, pyyhin mikrokuitupuolella ja "näytin" talouspaperia viime silaukseksi. Lopputuloksena hohtavan kirkas keraaminen liesi. Väittäisin, että näitä tulee käytettyä jatkossakin lieden "skrapan" kaverina perusteellisempaa kuurausta varten. Lämpimästi suosittelen kokeilemaan! :)




Kyllä tässä kelpaa kokata!


 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Buzzaus-varoitus

  Huomenissa palaillaan taas linjoille. Aiheena tulee olemaan Viledan hankaussienet, 3 erilaista, joista 2 on mulle entuudestaan tuntemattomia.

  Kyse on tosiaan Buzzadorin Vileda-kampanjasta, eli Buzzadorin kautta toimitettiin nuo sienipaketit kotiin ja niitä olisi nyt sitten tarkoitus kokeilla ja jakaa kokemukset suurelle yleisölle. Kun tämä on tehty ja kampanjan loppu häämöttää, pitää tehdä loppuraportti.

Testipaketti; Vasemmalla ylhäällä keraamiselle liedelle tarkoitettu, sen alla naarmuttamaton hankaussieni vaikeille tahroille (mm. pohjaan palaneet kattilat) ja oikealla teräshankaussieni vaativaan käyttöön (tämän luvataan vastaavan 5 perinteistä palluraa)
   Huomenna pääsevät siis työn alle uunin ritilä ja uunipellit, tuurilla Isännän valurautapannu, meidän hella ja hmm. Vielä tuo viimeinen käyttökohde on hakusessa. Haluan kumminkin testata ihan kunnolla nuo ominaisuudet. :)


Mutta, huomiseen siis!




Ps. Lähipäivinä luvassa kuva aarteesta, joka tänään kotiutui.... ;)