Voi kun tähän voisikin sanoa, että alla omenapuun tai tuolla vyön alla.. :( Meille oli kovasti tulossa toukovauva tälle vuodelle, mutta ei..
Rv 12+0 kuukautisista laskettuna oli ns. niskapoimu-ultra, jota odotin kauhulla. (Raskaus oli todella iloinen yllätys, vaikka söinkin minipillereitä, Isännän kanssa oli mietinnässä jääkö pillerit kumminkin yhteen kiertoon vai ei. Kahdesta saunaoluesta tullut "krapula" sai tekemään testin ja hyvä kun tikku kastui kun oli jo positiivinen. Aamulla -ja vähän muutenkin- vaivannut pahoinvointi häiritsi, ja sanoin läheisille, että joko on tyttö tulossa tai oikeasti jotain vikaa, kun kolmesta pojasta ei ollut pahoinvointia paitsi esikoisen kohdalla kun haistoi kahvin ja kahden nuoremman kohdalla jos ei syönyt riittävästi.)
Vielä alle tunti ennen ultraa sanoin Isännälle, että mua pelottaa, ettei kyydissä ole ketään -> tuulimuna, tai että kyydissä on joku, eikä sykettä löydy -> (keskeytynyt) keskenmeno.. Tämä oli muutenkin ollut ensimmäinen raskaus, jossa lisäsin kaikkiin vauvapuheisiin "jos ei mitään tapahdu".
Ultraaja ei ehtinyt edes sanoa mitään, kun itse jo totesin, ettei sykettä näy. Seuraavaan hengenvetoon tuli kommentti; "tämä on ainakin kaksi viikkoa pidemmällä, mitat vastaavat 13+6, mutta on alkanut jo painua kasaan". Tähän hetkeen pysähtyi iso osa meikäläisen tunnemaailmaa. Pelot osoittautuivat todeksi ja saivat irtautumaan - jollain tasolla - ympäröivästä maailmasta.
Väinö parka "syntyi" 20.11.13, ja jää elämään muistoihin. Mielelläni olisin poikasen saanut ihan kotiin asti, mutta ei aina elämä mene niin kuin tahtoo. Väinöllä on tarkoituksensa, oli se sitten pikkuveljeni vahtiminen "tähtien tuolla puolen" tai jotakin muuta, heillä on ainakin toisensa..
Pitkään olen yrittänyt saada postauksen aikaiseksi, useampi SaVaWaykin takana, sekä muita ompeluksia, mutta jotenkin vasta nyt pystyin. Väinön tilanne on siinä mielessä vielä auki, ettei patologilta ole saatu vielä lausuntoa.
Jotenkin olen kuitenkin asian saanut käsiteltyä, kun tunnen haikeutta kun kuulen jatkuvasti uusia vauvauutisia ystäväpiiristä (ainakin 10 tälle vuodelle) ja vielä Ukko sai 1-vuotissynttärilahjana tyttövauvan leikkikaverikseen..
Yksi tähti syttyi taivaalle syksyllä, rakastan.
<3
VastaaPoista